
Osaavaa ja kokonaisvaltaista nuohousta Lieksassa
Vuonna 2019 tapahtuneen nuohouslain muutoksen myötä poistui pelastuslaitoksien velvoite järjestää tulisijojen ja savuhormien säännöllistä nuohousta sekä huolehtia niiden turvallisesta käyttökunnosta. Vastuu on nyt asukkailla itsellään ja mikäli tulipalo syttyy eikä savuhormeja ja tulisijoja ole nuohottu asianmukaisesti, vakuutusyhtiö ei korvaa vahinkoja.
Nokikaverin tavoitteena on palauttaa vastuu nuohouspalveluista takaisin ammattilaisille. Pyrimme keventämään taakkaasi ja ottamaan osan vastuusta omille harteillemme. Me huolehdimme, että voit nauttia savupiippujen turvallisuudesta vuodesta toiseen.
NUOHOUS LIEKSA
Etsinnässä nuohooja Lieksasta? Me palvelemme! Nokikaveri tarjoaa ensiluokkaista nuohousta kaikenlaisten kiinteistöjen hormien puhdistamiseen olisi sitten kyseessä omakotitalo, kesämökki, taloyhtiö tai yritys. Sitoudumme huolelliseen ja täsmälliseen palveluun, jonka myötä sinä voit rauhassa keskittyä muihin asioihin. Kokeneet nuohoojamme saapuvat sovitusti ja suorittavat työnsä täydellä sydämellä.
NUOHOUSTODISTUKSEN DIGITAALISUUS HELPOTTAMASSA SÄILYTYSTÄ
Säännöllinen nuohous on sekä pelastusviranomaisten, vakuutusyhtiöiden että lakien edellyttämää ja nuohoustodistusta saatetaan vaatia yllättäenkin. Siitä syystä Nokikaveri tarjoaa asiakkailleen digitaalisen nuohoustodistuksen, jonka saat sähköpostiisi nuohouskäynnin päätteeksi. Tämä ei vain helpota todistuksen säilyttämistä, vaan mahdollistaa myös sen tarkastelun vaivattomasti.
ASIAKASKOKEMUS ETUSIJALLA
Nokikaverin tavoitteena on tarjota sinulle kerta toisensa jälkeen helppoa ja vaivatonta nuohouspalvelua. Sinun ei tarvitse kuin varata aika helposti verkossa, puhelimitse tai sähköpostitse – me hoidamme kaiken muun. Nokikaverille nuohous on suuri intohimo ja haluamme hoitaa sen sinua parhaiten palvelevalla tavalla.
NUOHOUS LIEKSA
Nuohoojat alueellasi

Ilkka
Nuohooja
Mikä on Nokikaveri?
Nokikaveri on valtakunnallinen nuohouspalvelu, joka työllistää alueellasi pitkään toimineita nuohoojia. Tavoitteenamme on mahdollistaa helppo ja luotettava nuohouspalvelu – oli kyseessä kotitalous, mökki tai yritys.
Kiinnostuksemme nuohousalaan heräsi nuohouslain uudistuttua vuonna 2019. Näimme tarpeen uudenlaiselle nuohouspalvelulle huomatessamme, ettei lakimuutoksen myötä tarvittaviin muutoksiin oltu vielä ryhdytty. Nokikaveri perustettiin ajatukselle, että alan toimintaa tulisi kehittää ja rakentaa uudestaan nykyisen lainsäädännön pohjalta kehittäen uutta, mutta säilyttäen hyväksi todetut ja toimivat toimintatavat. Lopputuloksena saatiin siisti, laadukas, edullinen ja asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaava nuohouspalvelu.
Tarjotaksemme kokonaisvaltaista palvelua Nokikaverit ovat asiantuntijoita savuhormien ja tulisijojen puhdistamisen lisäksi niiden käytössä ja koko asunnon ilmanvaihdossa. Haluamme tehdä suomalaisesta asumisesta puhdasta, turvallista ja ennen kaikkea huoletonta.