NOKIKAVERI

Nuohous Rauma

Kuvituskuva nuohoojasta valmiina suorittamaan nuohousta.
Nuohooja palvelemassa asiakasta

Osaavaa ja luotettavaa nuohousta Rauman alueella

Vastuu nuohouksen asianmukaisesta ja ajantasaisesta hoitamisesta siirtyi pelastuslaitoksilta asukkaille vuonna 2019. Siitä lähtien kiinteistöjen tulisijojen ja savuhormien säännöllisestä nuohoamisesta huolehtiminen on ollut asukkaiden vastuulla – ja mikäli nuohousta ei suoriteta ajallaan, ei vakuutus korvaa mahdollisen tulipalon aiheuttamia vahinkoja.

Arjen keskellä nuohouksen muistaminen unohtuu kuitenkin helposti – ja siksi Nokikaveri on kehittänyt avuksesi palvelun, jota hyödyntämällä kiinteistösi turvallisuus on varmistettu vuodesta toiseen.

Informaatio-merkki huomiomerkkinä tärkeästä tiedosta.

NUOHOUS RAUMA

Kun kaipaat osaavaa ja luotettavaa nuohousta Raumalla, pyydä Nokikaveri apuun. Me nuohoamme kaikenlaisten kiinteistöjen tulisijat ja savuhormit ammattitaidolla, oli sitten kyseessä omakotitalo, vapaa-ajan asunto, taloyhtiö tai yritys. Suuresta ja kokeneesta tiimistämme löytyy varmasti osaaja juuri sinun tarpeisiisi.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

TÄSMÄLLISEN LUOTETTAVA

Meidän kanssamme voit luottaa siihen, että asiat hoituvat suunnitellusti – saavumme aina täsmällisesti sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Mikäli jotain muutoksia ilmenisi, ilmoitamme niistä välittömästi, jotta sinä olet aina ajan tasalla siitä, mitä tuleman pitää.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

SIISTIÄ JA HUOLETONTA

Nuohous kuulostaa sotkuiselta puuhalta, mutta me Nokikaverilla osoitamme, että hyvällä valmistelulla homma hoituu siististi. Irtaimistosi huolellisen suojaamisen lisäksi myös vakuutamme tavarasi nuohouksen ajaksi – ei siis huolta, vaikka et olisikaan paikalla nuohouksen aikana.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

VASTUU ON MEIDÄN HARTEILLAMME

Arjessa on tarpeeksi muistettavaa ilman nuohoustakin, joten miksi et siirtäisi nuohouksesta huolehtimista Nokikaverin harteille? Vuosittainen nuohousajan lähestyessä me olemme sinuun yhteydessä hyvissä ajoin toivomallasi yhteydenottotavalla ja sovimme nuohousajan kanssasi.

Kuva cherk-merkistä painottamassa hyötyjä Nokikaverin nuohouspalvelusta.

SINULLE VAIN PARASTA

Nuohoojamme toimivat alalla yleisesti käytettävän työohjeen mukaisesti. Lupaamme asiakkaillemme turvallisen ja huolellisen nuohouksen, joka on toteutettu toiveidesi pohjalta. Nokikaveri tarjoaa Suomen parasta ja vaivattominta nuohouspalvelua. Varaa nuohous helposti verkosta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

NUOHOUS RAUMA

Nuohoojat alueellasi

Nuohooja Janne Satakunnasta

Janne
Nuohooja

Mikä on Nokikaveri?

Nokikaveri on valtakunnallinen nuohouspalvelu, joka työllistää alueellasi pitkään toimineita nuohoojia. Tavoitteenamme on mahdollistaa helppo ja luotettava nuohouspalvelu – oli kyseessä kotitalous, mökki tai yritys.

Kiinnostuksemme nuohousalaan heräsi nuohouslain uudistuttua vuonna 2019. Näimme tarpeen uudenlaiselle nuohouspalvelulle huomatessamme, ettei lakimuutoksen myötä tarvittaviin muutoksiin oltu vielä ryhdytty. Nokikaveri perustettiin ajatukselle, että alan toimintaa tulisi kehittää ja rakentaa uudestaan nykyisen lainsäädännön pohjalta kehittäen uutta, mutta säilyttäen hyväksi todetut ja toimivat toimintatavat. Lopputuloksena saatiin siisti, laadukas, edullinen ja asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaava nuohouspalvelu.

Tarjotaksemme kokonaisvaltaista palvelua Nokikaverit ovat asiantuntijoita savuhormien ja tulisijojen puhdistamisen lisäksi niiden käytössä ja koko asunnon ilmanvaihdossa. Haluamme tehdä suomalaisesta asumisesta puhdasta, turvallista ja ennen kaikkea huoletonta.